The idea of coffee

I have been a coffee drinker since my first exams at the university. Apparently, this is quite a common time to become one. You struggle through long hours and try to desperately stay awake by what ever means you can come up with. – The ‘eternal darkness’ surrounding you during most of the academic year in the Nordic countries is tiring as it is, making you want to curl up in the sofa and hibernate through the cold season.

I never used to like coffee. When I was a teenager and visited my maternal grandparents, who lived near by, they would always ask before offering my usual cup of tea, “So have you learnt to drink coffee yet?” It seemed to be assumed obvious, that nobody would inherently like coffee; you had to ‘learn’ to like it.

When I had my first cup of coffee, it kept me up whole night. Years later that’s just a distant memory; I could drink the whole pot and it would only result in heart burn, palpitations and a headache. Though, those things do keep you awake better than a caffeine rush. I remember reading recently from somewhere, that most of coffee’s alertness inducing effect is in fact, just placebo.


You can imagine the idea of a perfect cappuccino and Plato would have agreed.

Over the years I have finally come to the conclusion that the idea of coffee is more enjoyable than actual coffee itself. On a cold morning, when I wait for a train, the hot paper cup warms my hands pleasantly. The smell is comforting. If I really concentrate on the taste and complex flavours of the coffee on my tongue, do I like it? – Not really. Most of the time I don’t even finish my drink. It isn’t just coffee, though, it’s many things. Long time ago I considered a luscious hot chocolate as a treat I’d allow to myself as a reward after completing a piece of course work or an exam. On my way home I’d stop outside the coffee shop, stare through the windows for a few seconds and then decide otherwise; I didn’t fancy the reward after all. The idea of the reward had been enough.

When I was in my mid-teens, I had a serious weight problem. According to my BMI, I was almost morbidly obese. I eventually tackled comfort eating by suddenly realising, that eating was actually not comforting at all. I’d feel so guilty in advance that I didn’t enjoy what I was eating, so I stopped. There was just no point at all in having a double chocolate muffin if it was going to make me miserable in advance, during and after eating it. As a result, I lost a lot of weight. If ideas had no power the advertising industry wouldn’t be doing so well. My wardrobe is bursting from clothes that I like the idea of myself in, but don’t actually wear. We all have a powerful sensory memory. I can recall the smell of my granny’s perfume from my childhood just as well as I can reminisce in how my old English sheepdog’s rough fur felt against my fingertips, when I pushed them through her long hair.

I haven’t had a coffee for a month now and I don’t miss it. Instead, I have regularly enjoyed the idea and memory of the smell of coffee. It has made me equally satisfied. In the world where we are bombarded by advertisements and what we are supposed to want and need, I  think we’d all benefit from concentrating on ideas more.

Contemporary art for the broken heart

I just came out of a relationship. It wasn’t a long one, merely three months, but that doesn’t matter. What matters is, that it wasn’t my choice. It wasn’t a result of a long and fruitful discussion that ended up in a mutual agreement and understanding. In fact, it was quite the opposite; abrupt, sudden and even worse, done in an email.

I love art and always have, but modern art is something I feel apprehensive about – I don’t ‘get it’. Some time ago I mentioned to my now ex-boyfriend how I had been to Tate Modern and liked it, but at the same time it made me emotionally exhausted. “Modern art is so depressing”, I sighed. “I know exactly what you mean”, he responded. I’m a real sucker for society critique. I quite like to feel important and clever by sitting in a coffee shop with my newspaper or a current affairs magazine, reading a column and thinking, ‘Nuff said’. But seeing society criticism in a visual form is a much more powerful stimulus, that it seems, my brain has difficulties handling. And that’s what I feel most modern art is, critique.

So I felt a little uneasy when a friend I was visiting in Nottingham suggested we’d go to the Nottingham Contemporary. Would I be able to handle it? I wasn’t sure about the differentiation between ‘modern’ and ‘contemporary’. The rawness of my internal hurt is still very much on the surface. Only a week or so earlier I had felt the excruciating pain of having to go shopping to buy someone a present and a card. I spent half an hour in a book shop trying not to pay attention to the sentimental music in the background. It seemed my emotional overload extended to all of my senses; even looking at post cards hurt. I had never thought before how huge of an impact the emotional landscape of a visual piece of art can have to our feelings and minds. Of course, I couldn’t find a card I liked. Eventually, after going through four different shops, I found one with a black and white picture of a flock of birds rushing through the brick-made arches of a bridge. So no music, art or romantic and relationship-y films for me for a while, I concluded.

It turned out I was wrong with my doubts. The exhibition I saw with my friend left me with only positive and hopeful thoughts. The pieces were largely audio-visual. Sadly, I had a long distance train to catch and didn’t have a chance to watch through more than a fraction of each film, which is a shame. Agnieszka Polska’s film ‘I am the mouth’ showed large, red, animated lips in water, speaking in monotone. This was especially comforting, resonating back my feelings of confusion without the emotional manipulation I had felt imposed upon me, when having gone through the mentioned post cards.

I experienced very much the same with the works of Raphael Hefti. I could have spent much longer walking among the coloured and sculptural tubes that formed his work ‘In Various Threaded Poles of Determinate Length Potentially Altering their Determinancy’, inspecting the raised patterns and spectres of colour. What I realised, was that I had been given an outlet for those negative feelings I couldn’t express, in a visual form of something that can be interpreted as anything. I have been job hunting for something better for a while, hoping to relocate somewhere where I can have hobbies and more friends. By losing the relationship I lost the last bits of feeling I had any control over any aspects of my life. The exhibition was a blank canvas for me to reflect my own innermost feelings onto. Who am I now? Where am I going to go from here? What is it that I want? Those were some of the questions I asked myself, when I looked at Hefti’s giant photosensitive papers on the wall, which he had turned into swirls of striking colours and patterns by exposing flammable moss spores to light. In the accompanying booklet Polska tells about one of her films: “The atmosphere of the film is an echo of the experiences of my trip. Firstly, from the sense of isolation, and secondly from the stubborn, exhausting thoughts of the ultimate questions that come to you in times of prolonged solitude.” I’m not any closer to knowing the answers to my questions, but it made me feel better.


Raphael Hefti “Lycomorph”, Photograph by Gunnar Meier

Raphael Hefti and Agnieszka Polska’s exhibition is running until Jan 5th, 2015. Do go see it if your heart is broken too. Afterwards, you can familiarise yourself with a very respectable selection of emotionally neutral but beautiful, contemporary post cards available in the adjacent shop. If this is how contemporary art makes me think and feel, I want to see more of it.

Saisiko olla teetä?

Minä rakastan teetä. Perheeni lähettää minulle jouluisin Suomen päästä tuttuja makuja, Keisarin morsianta, Tiikein päiväunta ja niin edelleen. Englanti on tunnetusti teenjuojien maa. Mielessäni kuvittelin, miten ihanat teevalikoimat odottaisivat minua marketin hyllyllä kun muuttaisin.

Unelmat osoittautuivat kyllä harhakuvitelmiksi. Englantilaiset kyllä juovat teetä, nimensä veroisesti. Suomalaiseen makuun se tee on yhtä ja samaa. Minulle on aivan sama lukeeko paketissa 'assam', 'darjeeling' vai 'English breakfast'. Suomeksi se on vain 'maustamaton musta'. En ole koskaan laittanut teehen maitoa tai sokeria. Täällä molempia tujautetaan mukiin niin kunnolla, että tee on ennemminkin pirtelöä. Ymmärrän kyllä miksi. Musta maustamaton tee ei nimittäin maistu eikä tuoksu yhtään miltään. Kaupasta löytyy hyllyriveittäin maustamatonta, mustaa teetä.

Maustettua mustaa teetä löytyy, jos perusmaku kelpaa. Earl grey ja Lady grey teetä löytyy joka kaupasta. Maustettua vihreää teetä löytyy myös mukavasti. Maustamatonta rooibosta saa ja kofeiinitonta mustaa ja vihreää teetä myydään myös marketissa.

Irtoteetä ei ole marketeissa minun kokemukseni mukaan lainkaan. Entisessä asuinkunnassani oli pieni tee- ka kahvikauppa. Se oli erikoisliike, jossa kahvinpavut jauhettiin toiveesi mukaisesti odottaessasi. Sieltä sai mustaa maustettua irtoteetä. Kahvin hinta oli erikoisliikkeeltä odotettavissa oleva, 3,49 puntaa/100g. Eipä tullut ostettua sieltä kahvia kuin jouluna.

Kahvi tosin on Englannissa hirvittävän kallista ihan muutenkin. Se tulee n. 250g pusseissa ja pussin hinta on merkistä riippuen siinä 3-6 punnan välillä. Joskus on tarjouksia, jossa neljän punnan paketteja saa kaksi kuudella punnalla. Enimmäkseen ihmiset juovat pikakahvia. En ole koskaan tavannut ketään, jolla olisi kahvinkeitin. Meilläkään ei sellaista ole. Eipä niitä suodatinpussejakaan sitten näy myynnissä. Tuoretta kahvia juovat hankkivat itselleen hauduttimen, joka siis on Englanniksi "cafetiere". Se on lasinen, sylinterin mallinen kaadin, johon purun laitetaan pohjalle. Kuuma vesi kaadetaan purujen päälle ja kahvin annetaan hautua. Kannessa on sisään työnnettävä varsi, jonka päässä on siivilä. Kun kahvi on hautunut, siivilä painetaan pohjaan ja purut jäävät sen alle, eivätkä tule mukiin kun kahvin kaataa ulos. Minä juon aina kahvini mustana. Näin tein myös Suomessa. Kahvin kalleutta harmitellessa olen kyllä myös huomannut, että se on laadultaan huomattavasti parempaa mitä Suomessa juomani kahvi. Lieneekö ero sitten oikeasti laadussa vai siinä, millaisessa maaperässä pavut ovat kasvaneet, mutta totuus on, että Suomessa kahvi ei mene alas enää lainkaan. On nimittäin pahaa.

Koitan aina tyrkyttää Keisarin morsianta vieraille. Tähän mennessä on kelvannut vain yhdelle. Yleensä haistelevat epäluuloisesti ja sanovat sitten, "Minä en pidä hedelmäteestä. Olisiko normaalia teetä?". Meillä on onneksi aina jemmassa sitä "normaalia" teetä. Itse en ole vielä koskaan ymmärtänyt millä logiikalla Keisarin morsiamesta saa "hedelmäteetä".






Asunnon vuokraus

Asunnon voi Englannissa vuokrata kahdella tavalla: yksityiseltä henkilöltä esimerkiksi netti-ilmoituksen perusteella tai sitten kiinteistövälittäjältä.


Kiinteistövälittäjältä vuokraaminen on turvallisin, yleisin, ja myös kaikkein kallein tapa löytää katto päänsä päälle.

Siitä on kauan kun viimeksi vuokrasin asunnon Suomessa, mutta muistaakseni ei tarvinnut tehdä muuta kuin maksaa takuuvuokra ja allekirjoittaa paperit. Englannissa  se ei käy ihan niin helposti. Kiinteistövälittäjä haluaa nimittäin tietää, että kykenet maksamaan vuokrasi ja tämän vuoksi pyydetään näytettäväksi kolme viimeisintä palkkakuittia. Tämä ei yleensä ole riittävää, vaan kiinteistövälittäjä ottaa lisäksi yhteyttä työnantajaasi ja pyytää heitä kirjallisesti todistamaan tulotasosi. Tällainen näyttö voidaan pyytää myös sen hetkiseltä vuokranantajalta, eli uusi vuokranantaja haluaa olla varma siitä, että olet käyttäytynyt siedettävästi myös entisessä asunnossasi. Jos tulotaso ei ole välittäjän mielestä kyllin hyvä, jäät nuolemaan näppejäsi. Toimistokulut joudut maksamaan siitä huolimatta. Välitysmaksu on yleensä n. 150 ensimmäiseltä henkilöltä ja pariskunnan toiselta osapuolelta +50 siihen päälle, eli n. 200 puntaa yhteensä. Jos niin hyvin käy, että asuntoon saa ottaa lemmikkejä, niistä yleensä joutuu maksamaan 50 puntaa lisää takuuvuokraa. Joudut tietysti taas todistamaan osoitteesi kahdesta eri paperista ja tuomaan kuvallisen henkilötodistuksen. Kun olet maksanut välittäjälle toimistomaksun, hakemasi asunto on varattu sinulle, eikä sitä voi enää kukaan muu hakea, ennen kuin hakemuksesi on käsitelty. Kun hakemus menee läpi, asia ei toimi niin, että muutat kuun lopussa, vaan välittäjä haluaa, että alat maksaa vuokraa heti. Se voi olla mikä tahansa päivä muutama päivä hakemuksesi sisään jätöstä tai kuukausi myöhemmin riippuen miten nopeasti työnantajasi ilmoittaa välittäjälle tulotasosi.

Takuuvuokran määrä ja inventaario

Tämä on yhden kuukauden vuokra. Se otetaan tililtä kuukausittain sinä päivänä kun paperit on kirjoitettu, eli vuokran maksupäivästä ei yleensä voi neuvotella, vaan tämä on yleinen käytäntö. Kuulkauden vuokra pitää maksaa etukäteen kun avain vaihtaa omistajaa. Tässä yhteydessä saat käteesi myös kuvallisen inventaarion, joka pitää täyttää ja palauttaaa välittäjälle allekirjoitettuna. Siinä on luetteloitu asunnosta löytyvät viat ja kalustettuna vuokrattavan asunnon huonekalut ja niiden kunto. Kokemus on osoittanut, että jokainen säälittävä sinitarran jälki tapetissa kannattaa mainita. Jos ne eivät ole inventaariossa, joudut lähtiessäsi maksamaan seinän uudelleen tapetoinnin. Vaikka me olemme aina muuttaessa jättäneet aunnon parempaan kuntoon kuin missä se oli kun sinne itse muutimme, emme vielä ole koskaan saaneet koko takuuvuokraa takaisin. Yleensä siitä on tullut takaisin kolmasosa, jos sitäkään.

Entäs yksityiset vuokranantajat?

Yksityiseltä vuokraaminen on helppoa ja halvempaa. Ei ole välitysmaksuja tai kukaan kyselemässä mitä tienaat. Tämä on ihan hyvä tapa vuokrata jostain huone, jos siellä aikoo asua vain kaksi kuukautta. Mutta ongelma yksityisltä vuokratessa on se, että kukaan ei ole puolustamassa oikeuksiasi. Usein vuokranantajat lisäksi tulevat ja menevät asunnossa ihan niin kuin heitä huvittaa, jos ei muuten niin katsomassa miten usein tiskaat. Jos jokin menee rikki, niin ei ole takeita siitä, että kukaan korjaa. Kiinteistövälittäjällä taas on velvollisuus hoitaa ja maksaa paikalle tuleva putkimies. Yleisesti ottaen yksityiseltä vuokraus on isoista riskeistä nauttivien juttu.

Kalustettu vs. kalustamaton

Kalustettuna vuokrattavat asunnot ovat käteviä jos muutat usein. Kaikki löytyy haarukoista alkaen. Liinavaatteet ja peitot pitää tosin tuoda itse. Yleensä huonekalut ovat kohtuullisen lähellä eläkeikää, mutta jos ei ole turhan kranttu, se kyllä kelpaa.

Kalustamaton asunto tarkoittaa oikeasti kalustamatona asuntoa. Tähän mennessä sellaista asuntoa ei ole tullut vastaan, missä ei olisi hellaa ja uunia. Mutta esimeksiksi jääkaappi pitää hankkia ja maksaa itse, jos kalustamattomaan asuntoon muuttaa. Kodinkoneet tosin ovat Englannissa halvempia kuin Suomessa. Itselläni on kaunis ja musta (luokkansa halvin tosin) jääkaappi-pakastin, jota ei koskaan tarvitse sulattaa. Se maksoi 250 puntaa. Suurin vaiva omissa kodinkoneissa on se, että ne pitää taas kantaa ja kuskata kun seuraavan kerran muuttaa.


Moni aikuinen sinkku Englannissa asuu vanhempiensa luona siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ole varaa asua omassa asunnossa. Hintataso ei vaihtele paljoakaan riippuen siitä vuokraatko asunnon kerrostalosta vai kaupunkirivitalosta. Myös paritaloja vuokrataan. Hintataso tietysti riippuu siitä missä kaupungissa asuu. Esim. Lontoon 'Elephand and Castle' aseman lähettyvillä kaupunkirivitalon huoneisto, jossa on keittiö, yksi makuuhuone, olohuone ja wc-kylpyhuone maksaa kuukaudess 1500 puntaa. Meidän kaupungissamme vastaava asunto maksaa n. 400-450 puntaa kuussa. Minimipalkka Englannissa on tällä hetkellä 40h viikossa töitä tekevälle 14 000 vuodessa. Jos siis olet Lontoossa töissä, sinulla menisi koko vuosipalkka pelkkään vuokraan. Minimipalkkaa maksetaan melkein kaikille esim. kaupan tai vaateliikkeiden myyjille, kahviotyöntekijöille ja toimistovirkailijoille. Myymäläpäällikkö vaatekaupassa saa 17 000-19000 vuodessa ja opettaja n. 30 000. Moni Lontoossa töissä käyvä ei asukaan siellä, vaan kulkee helposti puolitoista tuntia töihin suuntaansa. Tämä pulittaa vuodessa n. 5000 puntaa, mutta jos siitä jää käteen 25 000, se on silti joissain tapauksissa melkein tuplasti enemmän mitä samasta työstä jäisi käteen muualla.

Vuokran lisäksi maksat 'council tax' veroa vuokra-asunnostasi. Se on yleensä satasen verran kuussa vuokran päälle. Alin veroprosentti on 20%, eli jos saat minimipalkkaa ja maksat yksin veron ja vuokran, sinulle jää kuussa tämän jälkeen käteen n. 550 puntaa. Me maksamme tällä hetkellä sähköstä suunnilleen satasen kuussa. Vesimaksu on n. 20 puntaa ja jätevesimaksu toiset rapiat. Ne yleensä laskutetaan puolivuosittain. Pelkkien asumiskulujen jälkeen sinulle siis jäisi n. 400 kuussa. Kun tähän vielä laskee päälle tv-lupamaksun, nettilaskun, puhelinlaskun ja ruoat, sitä yllättäen huomaa, ettei lompakossa olekaan enää kuin koiperhosia.

Moni perheetön valitseekin kimppa-asunnon, joka esimerkiksi on yksityisen omistama monikwerroksinen omakotitalo, jossa on yhteistilat ja vuokraa maksetaan omasta yksityisestä makkarista. Vuokra voi olla sama mitä se olisi, jos olisit vuokrannut sen 400 punnan yksiön yksin, mutta vero, sähköt yms. jäävät silloin vuokranantajan kontolle.

Asunnoista riittää kerrottavaa vaikka kuinka! Kirjoitan niistä sitten erikseen, kun tämä artikkeli koskee vain vuokrausta. Muistakaa lukijat, että kysyä tietysti saa, jos joku asia jäi askarruttamaan tai kiinnostamaan.

Pankkitilin avaaminen

Pankkitilin avaaminen Englannissa ei olekaan ihan niin helppoa mitä Suomessa. Tiskille ei suinkaan niin vaan mennä passi kädessä ja sanota, "Haluaisin avata tilin".


Tilin avaamista varten pitää olla seuraavat asiat:

- Kuvallinen henkilötodistus

- Kaksi itselle osoitettua virallista kirjettä, joista näkyy nykyinen osoite. Mieluiten kaasu- tai vesilasku, tai kirje pankista. Matkapuhelinlasku ei kelpaa. Myöskään vuokrasopimus ei kelpaa näytteeksi. Kirjeen täytyy olla päivätty viimeisen 3kk aikana.

- National Health Insurance Number, eli saman tapainen systeemi kuin Suomen KELA-tunnus.


Tämä on aikamoinen Catch 22 -tilanne, koska esimerkisi töistä ei voi saada palkkaa, jos ei ole tiliä. Jos esimerkiksi olet vasta hakemassa töitä, ja asut vaikka hostellissa, sinulla ei ole osoitetta, johon lähetettäisiin mitään virallisia kirjeitä. NHI numeron saamiseksi, joudut myös todistamaan henkilöllisyytesi. Minulla oli suomalainen ajokortti ja passi, mutta tämän lisäksi pyydettiin alkuperäistä syntymätodistusta. Kenellä sellainen muka enää on tallessa? Ei niitä Suomessa kysellä. Minua myös pyydettiin todistamaan, että olen saapunut maahan sinä päivänä kuin väitin. Lentolipun olin jo heittänyt pois, mutta toin Suomesta muuttaessani mukanani koirani ja sen maahantuontipaperit olivat tallessa, eli niistä näkyi koska olin maahan saapunut. Esimerkiksi asuntoa ei saa vuokrattua jos ei ole töitä ja pankkitiliä ei sitten saa jos ei asu virallisesti jossain. Kirjoitan tästä asuntoasiasta myöhemmin erillisessä blogi-kirjoituksessa.

Miten minä sitten onnistuin saamaan pankkitilin? Poikaystäväni tunsi henkilön, joka oli "korkeassa asemassa", eli yliopiston matematiikan professorin. Tämä proffa sitten lähetti pankinjohtahalle kirjeen, jossa takasi omalla nimellään, että minä asun siellä missä väitän.

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia pankkini kanssa ja olen ollut sen asiakas nyt 7 vuotta. Ajattelin sitten pyytää sellaista overdraftia tililleni, että voisin kuussa mennä 200 velan puolelle, siltä varalta, että tulee hätätilanteita. Jos nimittäin tili menee miinukselle, niin pankkini veloittaa siitä 30 puntaa. Minulle ilmoitettiin, että minulla on vain perustili, joka pitäisi ylentää erikoistiliksi. Tämän vuoksi minun pitää lähettää pankkiin alkuperäinen passini ja kaksi osoitteen todistavaa asianajotoimiston oikeaksi todistamaa kirjettä (maksaa 80 puntaa), koska minulla ei ollut niitä silloin 7 vuotta sitten näyttää.

Älkää nyt naurattako! Nimittäin silloin 7 vuotta sitten ei vaadittu minkään lakimiehen leimoja. Jos haluaisin tänään vaihtaa pankkia, voisin mennä nykyisten osoitelappujeni ja passini kanssa mihin tahansa pankkiin ja sanoa, "Haluan vaihtaa pankkia, ja laittakaa se 200 punnan yliraja sinne myös, kiitos". Kukaan ei urputtaisi mitään ja asia hoituisi nopeasti. Kun lakkaan olemasta työtön menee kyllä pankki vaihtoon.


Tämän blogin ideana on kertoa arkipäiväisestä elämästä, sen riemuista ja ongelmista Englannissa. Mutta ennen kuin pääsen niin pitkälle aion kyllä nyt aloittaa tärkeällä suosituksella, nimittäin koskien vaatteita ja erityisesti alusvaatteita.

Jäin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi kolme viikkoa sitten. Mitä ilmaista työtön voi tehdä, paitsi etsiä uusia töitä? Minä tiedän! Voin siivota vaatelaatikot. Ja näin tein. Kun muutin pois Suomesta huhtikuussa 2007 minulla oli tasan yksi matkalaukku. Laitoin sinne mm. ne Seppälän halvat rintsikat, joita olin pitänyt jo muutenkin ihan liian pitkään. Minä nimittäin olin kokoa 70D (ja nykyään DD). Tämä on tuumissa 32D. Jos olet isohko rintainen suomalaisnainen, jaat varmasti tuskani. Miksi oletetaan, että jos kuppikoko on iso, niin nainen on varmasti lihava? 70DD liivejä ei Suomesta saa kuin erikoisliikkeestä hintaan 40 euroa, tai jotain sinnepäin. Minä köyhänä opiskelijana ostin ympärysmitalta 80 koon liivejä ja otin sitten kainalosta sisään. Ei maksanut kuin 12 euroa.

Älkää rakkaat naiset tuoko niitä kulahtaneita Seppälän sisäänotettuja rintsikoita tänne. Täällä on nimittäin Primark. Irlannissa liike kulkee nimellä Penny's. Sieltä saat viidellä punnalla kauniit ja istuvat rintaliivit melkein missä koossa vain. Jos olisin tämän tiennyt, en olisi sitä kallista matkalaukkutilaa uhrannut tällaisille arkipäiväisille asioille. Sieltä saat muuten kaikki muutkin uudet vaatteet ihan yhtä halvalla.

No nyt on aikaa siis siivota ne pölyyttyneet laatikot. Tuumasta toimeen siis! Ystäväni Ruth jos kolmisen vuotta sitten postasi Naamakirjaansa, että "Nyt on laatikot siivottu, koska kukaan ei tarvitse enempää kuin 20 paria pikkareita." Ei tarvitsekaan. Arvaa montako paria minulla oli silloin. Oli 81. Jos jokaisia käyttäisi niin ei tarvitsisi pestä pikkupyykkiä kahteen ja puoleen kuukauteen. Montako on nyt? En laskenut.

Lajittelin pikkarit neljään osioon:

1) Nätit. Nätit pikkarit ovat ne, joissa mennään treffeille siltä varalta, että onnistaa tai jos muuten vain haluaa tuntea itsensä sensuelliksi.

2) Käyttikset. Kuvaillaan parhaalla tavalla: "On nää ihan hyvät vielä. Ei ole edes reikiä". Tai vaikka reikiä olisikin, niin entä sitten? Ei kukaan kumminkaan näe. Saa olla vähän kulahtaneetkin. Käyttispikkarit pitäisi haudata roskiksen pohjalle viimeistään siinä vaiheessa kun niiden kuvaa ei enää kehtaa anonyymisti postata blogiinsa. Myönnän tappioni. En kehtaa. "Mutta kun nää on ihan käyttikset vielä".

3) Stringit. jos vaikka on sellainen tiukka mekko, että tarvitsee. Sellaiset mitkä ovat epämukavat ja sahaavat auki puoli persusta. Ei se makkaramekkokaan sen mukavampi ole.

4) Kummalliset. Vatsaa sisään vetävät mummomallit ja ne missä on kummalliset reisihörhelöt. Myös miesten alushousut. Löytyi ainakin kolmet. Keneltäköhän exältä nekin on pöllitty? Silkkiset. Ne jumalattoman kalliit joita ei voi koskaan käyttää ja jonka takia joku ex halusi että ajat kaikki karvasi tajuamatta, että niissä on silti ihan sama pehmeä ja ystävällinen vuori mitä muissakin pikkareissa. Tähän pinoon meni myös "liian pienet". Miksei niitäkään raaski heittää pois?

Ja muuten löytyi vielä ne Seppälänkin pikkarit, jotka ovat olleet käytössä nyt 10 vuotta. Eivät ole haalistuneet, rispaantuneet eivätkä reikiintyneet. Ainoa syy miksi ne menivät käyttispnoon on se, ettei kolmekymppinen nainen kehtaa mennä treffeille vaaleanpunaisissa pikkareissa joissa lukee takapuolen päällä "Chic", "Dirty kitty" tai "Wild at heart". Mitä heitin pois? Kahdet liian pienet käyttikset ja ne käyttikset, jotka olivat päällä, koska etusormeni meni sivustan rispaantuneesta reunuksesta läpi kun vedin ne ylös vessasta lähtiessä.

Eli ytimekkäästi tiivistäen; Jos haluatte muuttaa Englantiin, ostakaa uudet alusvaatteenne täältä. Paitsi jos ne ovat Seppälän pikkarit.







Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-02-18 14:32:35

I haven't had time to write for some time. I've just moved into
my new home.

I met my old friend. We've known each other quite a long time,
but I we haven't met for a looooong time. He came here and we
had such a good time. Or at least I had. He played piano for me
for hours. I brushed his hair for the whole time and I totally
lost my sense of time. I still don't have lamps so we had to be
in a candle light. He played me a song from the movie Amelie
and I'm quite sure that was the exact moment I fell in love with
him. He let me sleep right next to him and we talked until 3 am.
or something. I haven't been that happy for ages. I have no
expectations or hopes considering that. He lost his girlfriend
a while ago. I hope he gets over it. Not because I want him for
myself (of course I wouldn't mind if he did suggest something like
that) but because he is such a nice man. He really is a person
who deserves to be happy.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-27 16:44:46

Sad and alone.

I feel isolated. I started the packing yesterday.
Something really hit me today. I don't know what
it was, but it made me feel really bad and that's
how I've felt since. I've tried to meet my friends
but none of the is available. ex has his parents
there for a visit so I can't invite myself in.
At night I woke up and noticed that dog slept
beside me with her head on my tummy. I don't remember
her climbing up to the bed but there she was anyway.
That felt good and we slept well.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-24 10:52:24

Living alone seems to be quite fun after all.
I don't have to worry about cleaning the mess that has been made by someone
else. There's no one present to tell me how lovely I am, but then again,
that didn't happen even when I had someone there who could have said so.
I can be happy about my cleaning and myself, because there's nobody to
ignore me and letting me know how unappreciateable I am.

We had plans with ex to have a movie night but he cancelled it last
night and for some smart-ass reason doesn't answer to my messages
concidering that. It's bit funny, because he did himself originally
ask me if the Tuesday was ok. Better for me of course. I have lots
of dull homework to do.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-23 08:54:29

Ate too much in the morning. How two pieces of plain bread can make anyone so filled?
I skipped two lessons because I couldn't get up. I watched couple of minutes a movie
and now I should go to read my brilliant essay to the whole class. On the whole I
feel pretty bad. It might be a good idea to increase my medication.