The idea of coffee

I have been a coffee drinker since my first exams at the university. Apparently, this is quite a common time to become one. You struggle through long hours and try to desperately stay awake by what ever means you can come up with. – The ‘eternal darkness’ surrounding you during most of the academic year in the Nordic countries is tiring as it is, making you want to curl up in the sofa and hibernate through the cold season.

I never used to like coffee. When I was a teenager and visited my maternal grandparents, who lived near by, they would always ask before offering my usual cup of tea, “So have you learnt to drink coffee yet?” It seemed to be assumed obvious, that nobody would inherently like coffee; you had to ‘learn’ to like it.

When I had my first cup of coffee, it kept me up whole night. Years later that’s just a distant memory; I could drink the whole pot and it would only result in heart burn, palpitations and a headache. Though, those things do keep you awake better than a caffeine rush. I remember reading recently from somewhere, that most of coffee’s alertness inducing effect is in fact, just placebo.


You can imagine the idea of a perfect cappuccino and Plato would have agreed.

Over the years I have finally come to the conclusion that the idea of coffee is more enjoyable than actual coffee itself. On a cold morning, when I wait for a train, the hot paper cup warms my hands pleasantly. The smell is comforting. If I really concentrate on the taste and complex flavours of the coffee on my tongue, do I like it? – Not really. Most of the time I don’t even finish my drink. It isn’t just coffee, though, it’s many things. Long time ago I considered a luscious hot chocolate as a treat I’d allow to myself as a reward after completing a piece of course work or an exam. On my way home I’d stop outside the coffee shop, stare through the windows for a few seconds and then decide otherwise; I didn’t fancy the reward after all. The idea of the reward had been enough.

When I was in my mid-teens, I had a serious weight problem. According to my BMI, I was almost morbidly obese. I eventually tackled comfort eating by suddenly realising, that eating was actually not comforting at all. I’d feel so guilty in advance that I didn’t enjoy what I was eating, so I stopped. There was just no point at all in having a double chocolate muffin if it was going to make me miserable in advance, during and after eating it. As a result, I lost a lot of weight. If ideas had no power the advertising industry wouldn’t be doing so well. My wardrobe is bursting from clothes that I like the idea of myself in, but don’t actually wear. We all have a powerful sensory memory. I can recall the smell of my granny’s perfume from my childhood just as well as I can reminisce in how my old English sheepdog’s rough fur felt against my fingertips, when I pushed them through her long hair.

I haven’t had a coffee for a month now and I don’t miss it. Instead, I have regularly enjoyed the idea and memory of the smell of coffee. It has made me equally satisfied. In the world where we are bombarded by advertisements and what we are supposed to want and need, I  think we’d all benefit from concentrating on ideas more.

Contemporary art for the broken heart

I just came out of a relationship. It wasn’t a long one, merely three months, but that doesn’t matter. What matters is, that it wasn’t my choice. It wasn’t a result of a long and fruitful discussion that ended up in a mutual agreement and understanding. In fact, it was quite the opposite; abrupt, sudden and even worse, done in an email.

I love art and always have, but modern art is something I feel apprehensive about – I don’t ‘get it’. Some time ago I mentioned to my now ex-boyfriend how I had been to Tate Modern and liked it, but at the same time it made me emotionally exhausted. “Modern art is so depressing”, I sighed. “I know exactly what you mean”, he responded. I’m a real sucker for society critique. I quite like to feel important and clever by sitting in a coffee shop with my newspaper or a current affairs magazine, reading a column and thinking, ‘Nuff said’. But seeing society criticism in a visual form is a much more powerful stimulus, that it seems, my brain has difficulties handling. And that’s what I feel most modern art is, critique.

So I felt a little uneasy when a friend I was visiting in Nottingham suggested we’d go to the Nottingham Contemporary. Would I be able to handle it? I wasn’t sure about the differentiation between ‘modern’ and ‘contemporary’. The rawness of my internal hurt is still very much on the surface. Only a week or so earlier I had felt the excruciating pain of having to go shopping to buy someone a present and a card. I spent half an hour in a book shop trying not to pay attention to the sentimental music in the background. It seemed my emotional overload extended to all of my senses; even looking at post cards hurt. I had never thought before how huge of an impact the emotional landscape of a visual piece of art can have to our feelings and minds. Of course, I couldn’t find a card I liked. Eventually, after going through four different shops, I found one with a black and white picture of a flock of birds rushing through the brick-made arches of a bridge. So no music, art or romantic and relationship-y films for me for a while, I concluded.

It turned out I was wrong with my doubts. The exhibition I saw with my friend left me with only positive and hopeful thoughts. The pieces were largely audio-visual. Sadly, I had a long distance train to catch and didn’t have a chance to watch through more than a fraction of each film, which is a shame. Agnieszka Polska’s film ‘I am the mouth’ showed large, red, animated lips in water, speaking in monotone. This was especially comforting, resonating back my feelings of confusion without the emotional manipulation I had felt imposed upon me, when having gone through the mentioned post cards.

I experienced very much the same with the works of Raphael Hefti. I could have spent much longer walking among the coloured and sculptural tubes that formed his work ‘In Various Threaded Poles of Determinate Length Potentially Altering their Determinancy’, inspecting the raised patterns and spectres of colour. What I realised, was that I had been given an outlet for those negative feelings I couldn’t express, in a visual form of something that can be interpreted as anything. I have been job hunting for something better for a while, hoping to relocate somewhere where I can have hobbies and more friends. By losing the relationship I lost the last bits of feeling I had any control over any aspects of my life. The exhibition was a blank canvas for me to reflect my own innermost feelings onto. Who am I now? Where am I going to go from here? What is it that I want? Those were some of the questions I asked myself, when I looked at Hefti’s giant photosensitive papers on the wall, which he had turned into swirls of striking colours and patterns by exposing flammable moss spores to light. In the accompanying booklet Polska tells about one of her films: “The atmosphere of the film is an echo of the experiences of my trip. Firstly, from the sense of isolation, and secondly from the stubborn, exhausting thoughts of the ultimate questions that come to you in times of prolonged solitude.” I’m not any closer to knowing the answers to my questions, but it made me feel better.


Raphael Hefti “Lycomorph”, Photograph by Gunnar Meier

Raphael Hefti and Agnieszka Polska’s exhibition is running until Jan 5th, 2015. Do go see it if your heart is broken too. Afterwards, you can familiarise yourself with a very respectable selection of emotionally neutral but beautiful, contemporary post cards available in the adjacent shop. If this is how contemporary art makes me think and feel, I want to see more of it.

Mistä on meidän talomme tehty?

Punaisesta tiilestä,

Mustasta homeesta,

Ruskeasta ruosteesta,

Magnolia maalista,

Beigestä kokolattiamatosta,

eikä paljoakaan muusta.


Punaisesta tiilestä

Tässä kun mietin asuinhistoriaamme täällä Englannissa, sekä Irlannin saarella, niin huomasinkin yhtäkkiä, että en ole asunut kuin yhdessä talossa, joka ei ollut punaista tiiltä. Sekin kai oli, mutta oli rapattu yli jollain, mikä joskus oli kai ollut valkoista. Useimmat talot, joissa olen asunut, ovat olleet viktoriaaniselta aikakaudelta, yleensä sieltä 1880-luvulta. Pohjaratkaisut ovat olleet sen mukaiset. Irlannissa tuli asuttua sellaisessakin paikassa, jossa ei ollut kuin tiiliseinä. Eli siis ei ollut kahta seinää, jonka välissä olisi ollut eristeitä. Onneksi tässä samassa talossa oli myös avoin takka, joka lämmitti sen verran, että juuri siinä yhdessä huoneessa tarkeni nukkua. Nykyään ei enää saa takassa polttaa mitään, mistä tulee savua, eli savuttomia palavia materiaaleja saa kyllä. Useimmista asunnoista on kuitenkin takat pistetty umpeen, joskus niinkin heppoisesti, että savupiippua ei ole laitettu umpeen ja takan eteen on vain laitettu joku vanerista tehty "seinäke". Sitä takan ulinaa voi sitten aikansa iloksi kuunnella tuulisella säällä, jos ei muuta tekemistä keksi.

Nykyisessä asunnossamme, jossa siis on kaksi huonetta, WC kylpyhuone, eteiskäytävä ja sellainen keittiö, johon mahtuu seisaalleen kaksi, on kolme patteria. Kaksi patteria on olohuoneessa ja yksi makuuhuoneessa. Talvella meillä ei siis ole minkäänlaista mahdollisuutta lämmittää kylpyhuonetta eikä keittiötä. Kun muutin asuntoon marraskuun alussa, minulla ei ollut kuukauteen lainkaan huonekaluja. Murehdin hiukan sitä,joutuisinko elämään pelkillä nuudeleilla kuukauden, kun ei ollut jääkaappia. Ei tarvinnut. Meillä kun on ikkunoissa vain yksi lasi, niin keittiön ikkunalaudalla oli niin kylmä, että ruoka ei siinä istuessa mennyt pilalle. Oli itse asiassa kylmempi kuin mitä se jääkaappi olisi ollut.

Mustasta homeesta

Tässä seitsemän vuoden aikana olemme asuneet seitsemässä eri asunnossa  (tai minä seitsemässä ja avomies kuudessa). Näistä asunnoista kahdessa ei tarvinnut erikseen lämmittää vettä, vaan lämpimän suihkun sai kun halusi. Näissä kahdessa paikassa oli sähköpumpulla toimiva suihku. Eli sellainen laatikko, jossa on numerollinen väännin vähän kuin hellassa. Siten painetaan napista virta päälle ja nautitaan sekä lämmöstä, että kovista desibeleistä. Sähkösuihku nimittäin pitää aikamoista hurinaa. Sähkösuihku luonnollisesti toimii sähköllä.

Muissa paikoissa vesi on lämmitetty yleensä joko öljyllä tai kaasulla. Suosittelen lämpimästi, ettette KOSKAAN muuta öljylämmitteiseen asuntoon. Paitsi, että öljy maksaa järkyttävästi ja sihen pitää aina laittaa ainakin 300 puntaa könttänä rahaa, niin öljytankkien sisältö saatetaan varastaa säännöllisesti. Meille ei koskaan onneksi näin käynyt. Niin kyllä kävi, että kun asuimme öljylämmitteisessä ns. "hyvin tuulettuvassa" talossa, niin meillä meni lämmitykseen melkein 300 kuussa. Sillä kertaa meni helmikuussa niin paljon rahaa pelkkään lämpöön, että meiltä yksinkertaisesti loppui raha, ja söimme kaksi viikkoa jauhosta tehtyä velliä ja hyvin epäonnistunutta yritelmää mämmistä, jonka väänsin kaapin pohjalta löytämistäni maltaista. Typerintä siinä oli se, että lämpö karkasi välittömästi. Talossa oli melkein yhtä kylmä kuin jos emme olisi lämmittäneet lainkaan. Olisi ollut kannattavampaa investoida parempaan villapaitaan ja ostaa lopulla ruokaa.

Kaasu on edullisin lämmitysmuoto ja nyt haikeasti kaasuhellaa muistellen on pakkoa sanoa, että sillä saa tehtyä todella hyvää ruokaa. Lämpöä tulee paistinpannulle tasaisesti ja nopeasti. Jos vesi pitää lämmittää erikseen, suihusta voi haaveilla noin kaksi tuntia sen jälkeen kun lämmityksen on laittanut päälle. Vesi pysyy tankissa lämpimänä vaihdellen riippuen siitä miten hyvin tankki on eristetty. Nykyisessä asunnossamme vesi pysyy kuumana helposti parikin päivää, jos sitä ei kaikkea ole siihen mennessä käyttänyt. Meillä ei juurikaan suihkutella, vaan käydään kylvyssä. Meillä nimittäin ei ollut ollenkaan suihkua ja jouduimme sen hankkimaan itse. Emme tietenkään asentaneet jonkun toisen omistamaan asuntoon uutta sähkösuihkua, vaan ostimme letkun, joka paineella työntää veden suihkun päästä. Jos ammeessa seisoo, paine suihkussa ei riitä veden tuomiseksi ylös. Suihkua voi siis käyttää vain jos ammeessa istuu. Talvella suihku olisi liian kylmä muutenkin lämmittömättömässä kylpyhuoneessa.

Sähkölämmitystä on kahdenlaista, joko talossa on sähkömittari, tai sitten pre-paid sähkö, joka siis ostetaan kaupasta kortille ja ladataan kotona sähkömittariin. Tällä on helppo seurata omaa sähkönkulutusta, mutta yleensä lämmitys on näin kalliimpaa kuin mittarilla oleva sähkö. Jos mittari menee tyhjäksi, niin sähköt katkeavat heti, paisti viikonloppuisin. Silloin sähköt katkaistaan vasta maanantaina klo 9. Kortissa on aina vitosen verran hätäsähköä, eli jos sähköjen mentyä kortin lykkää laitteeseen, se ottaa kortilta hätäsumman, joka siis on velkaa. Kun seuraavan kerran lataat ostamasi sähkön mittariin, se ottaa kortilta velan pois. Meillä on onneksi sähkömittari siivouskomeron perällä, mutta on niitäkin joissa on epäkäytännöllinen sähkölaatikko ulkoseinässä. Myös kaasu saattaa olla pre-paid kortilla.

No kun nyt sitten takat on pistetty umpeen ja talon sisällä ei ole lämmitystä tai minkäänlaista ilmanvaihtoa (muuta kuin ne vetoisat nurkat), niin hometta löytyy taatusti. Suomessa asunto on myyntikelvoton, jos sieltä löytyy hometta. Täällä emme ole vielä koskaan asuneet talossa, jossa ei ole näkyvästi hometta. Se ei kuitenkaan ole sellaista mitä Suomessa. Täällä ei juurikaan ole hahtuvamaista, hengitysteihin menevää pölisevää hometta, vaan se on märkää ja mustaa. Esimerkiksi seinäpinnalla kylpyhuoneessa on meillä aina isoja, mustia läiskiä, jotka pesemme viikottain pois valkaisuaineella. Myös ikkunoiden sisäpinta menee homeeseen. Väliseinät ovat yleensä hyväkuntoisia, mutta ulkoseinät ovat niin kosteat, että jos tapettia on, niin se nousee, kupruuntuu ja jopa irtoaa.

Ruskeasta ruosteesta

Ei liene yllätys, että kaikki metallinen ruostuu kosteissa olosuhteissa. Meillä jopa ruoanlaittovälineet ovat alkaneet keittiössä ruostua itsekseen, vaikka eivät ole märkinä tiskialtaassa. Happetuminen on myös yleistä kun puhutaan kodinkoneista.

Magnolia maalista

Suomessa vuokra-asunnon seinän väri on yleensä se perus "maalarin valkoinen". Täällä se on "magnolia". Kuulostaako eksoottiselta? Magnolia värisävyä voi kuvailla sanoilla "haalean kellertävä". Se siis on enemmän keltainen, mitä valkoinen, mutta ei niin keltainen, että olisi keltainen. Itse asiassa magnolia on hyvin masentava väri. Tähän mennessä vain yhdessä vuokra-asunnossamme ei ole ollut magnolian värisiä seiniä. Siinä asunnossa seinän väri oli osittain magnolia, paitsi makuuhuoneessa, jossa se oli "sairaalan vihreä". Mahdollisesti ainoa värisävy, joka on vielä masentavampi, mitä magnolia.


Jos lattia on kylmä, eikö voisi vaan laittaa jalkaan villasukkia? Ei voi.

Englantilainen päällystää koko lattian matolla. Tämä on mielestäni hirvittävän epäkäytännöllistä. Kokolattiamatto kuluu nopeasti, näyttää rumalta ja on täysin mahdoton pitää siistinä. Useimmilla ihmisillä onkin pölynimurin lisäksi oma mattopesuri. Muuten ei elämästä tulisi yhtään mitään. Sitten vielä kävellään sisällä kengät jalassa. Keittiössä ei onneksi ole kokolattiamattoa, vaan muovimatto. Jos itse saisin valita, pitäisin kokolattiamaton sijaan normaalia lattiapintaa, jonka päällä on sellaiset isot matot, jotka voi viedä ulos ja tampata. Lattian voi sitten pestä.

Täällä ei muutenkaan tampata mattoja tai vuodevaatteita, vaikka olisikin normilattia. Vanhempani lähettivät minulle Suomesta mattopiiskan, että sain vuodevaatteeni tomutettua. Täällä ihmeteltiin, että "Miksi et vain osta uutta peittoa? Eiväthän ne niin paljon maksa." Tämä kuvaa täydellisesti paikallista kulutuskulttuuria. Mattopiskan olen nähnyt Englannissa kahdessa paikassa.

1. maaseutumuseon seinällä museohuoneessa 'Näin meillä elettiin ennen'.

2. antiikkiliikkeen ikkunassa

Vuodevaatteeni tamppasin takapihan pyykkinarulla ja maton suurella tuskalla aidan päällä. Eihän täällä tietenkään mitään mattotelineitä ole.

Ei paljostakaan muusta

Elävätkö kaikki englantilaiset tosiaan sitten näin? Eivät tietenkään. Omistusasunnoissa asuvilla ihmisillä on lähes poikkeuksetta tuplalasitetut ikkunat ja hyvin tuuletetut keittiöt ja kylpyhuoneet. Kenenkään seinä ei ole magnolian värinen. Kokolattiamatto saattaa löytyä, mutta seinissä on taatusti eristeet.

Jos vuokraat jollekin toiselle asuntoa, miksi laittaisit sen mukavaan kuntoon? Vanha kollegani omistaa oman asuntonsa (jonka asuntolainan lyhennys on saman verran, mitä hän joutuisi vastaavasta maksamaan vuokraa) ja on tänä vuonna laittamassa asuntoonsa tuplalasistusta. Kuuden ikkunan ja yhden oven tuplalasitus maksoi hänelle 7000 puntaa. Tämä on siis enemmän mitä puolet hänen vuosipalkastaan. Kuka haluaa tuplalasittaa vuokra-asunnon ikkunat, jos vuokraa ei kuitenkaan voi pyytää juurikaan enempää? Asunnon vuokra-arvo ei siis nouse. 

Rakennustekniikka on myös menneeltä aikakaudelta. Vaikka asunto olisi uusi, siihen silti laitetaan usein epäkäytönnölliset sekoitehanat, joissa kylmä ja kuuma vesi tulevat kumpikin omasta hanastaan. Oli asunnossa sitten suihkukaappi tai kylpyammeen yllä oleva suihku, kylppärissä ei koskaan ole lattiakaivoa, vaan vesi jää lattialle seisomaan. Suihkukaapissakaan lattia ei vietä viemäriin päin, vaan on tasainen. Kyllähän näitä aina tulee ihmeteltyä: "Jos tämä olisi minun asuntoni niin tekisin kyllä X, Y ja Z."


Näistä on meidän talomme tehty.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-02-18 14:32:35

I haven't had time to write for some time. I've just moved into
my new home.

I met my old friend. We've known each other quite a long time,
but I we haven't met for a looooong time. He came here and we
had such a good time. Or at least I had. He played piano for me
for hours. I brushed his hair for the whole time and I totally
lost my sense of time. I still don't have lamps so we had to be
in a candle light. He played me a song from the movie Amelie
and I'm quite sure that was the exact moment I fell in love with
him. He let me sleep right next to him and we talked until 3 am.
or something. I haven't been that happy for ages. I have no
expectations or hopes considering that. He lost his girlfriend
a while ago. I hope he gets over it. Not because I want him for
myself (of course I wouldn't mind if he did suggest something like
that) but because he is such a nice man. He really is a person
who deserves to be happy.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-27 16:44:46

Sad and alone.

I feel isolated. I started the packing yesterday.
Something really hit me today. I don't know what
it was, but it made me feel really bad and that's
how I've felt since. I've tried to meet my friends
but none of the is available. ex has his parents
there for a visit so I can't invite myself in.
At night I woke up and noticed that dog slept
beside me with her head on my tummy. I don't remember
her climbing up to the bed but there she was anyway.
That felt good and we slept well.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-24 10:52:24

Living alone seems to be quite fun after all.
I don't have to worry about cleaning the mess that has been made by someone
else. There's no one present to tell me how lovely I am, but then again,
that didn't happen even when I had someone there who could have said so.
I can be happy about my cleaning and myself, because there's nobody to
ignore me and letting me know how unappreciateable I am.

We had plans with ex to have a movie night but he cancelled it last
night and for some smart-ass reason doesn't answer to my messages
concidering that. It's bit funny, because he did himself originally
ask me if the Tuesday was ok. Better for me of course. I have lots
of dull homework to do.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-23 08:54:29

Ate too much in the morning. How two pieces of plain bread can make anyone so filled?
I skipped two lessons because I couldn't get up. I watched couple of minutes a movie
and now I should go to read my brilliant essay to the whole class. On the whole I
feel pretty bad. It might be a good idea to increase my medication.

Vegetable Kingdom of a manic-depressive 2006-01-20 15:07:34

I had two re-exams today. I'm pretty sure I failed math.
the other one went well. Nothing much has happened. Iv'e
been busy with school and so on. i should start cleaning
up places in case someone want to come to see this flat
before moving in. It's the same if there's mess but dirt
is another thing. I'm glad I now somehow control this place.
If I've cleaned in the morning places look the same when
I come back. There's nobody making up mess except from my
dog who has by the way been very well behaving for couple of days.